maanantai 13. kesäkuuta 2011

Lontoo KDF


Olin Lontoossa yhdistetyllä työ- ja huvimatkalla. Eli Kensington Dolls House Festivaaleilla (KDF). Olin käynyt aiemmin pari vuotta sitten ja nyt uudelleen. Messut olivat edelleen yhtä hyvät kuin pari vuotta sitten. Budjetti piti aika hyvin, enkä liiemmälti törsäillyt. Kaikki ostokset ovat tarpeellisia (näin sitä perustelin kotiväelle). Ilmat olivat mitä parhaimmat ja kolme päivää jaksoin olla aamusta iltaan. Kävin pakolliset Oxford street ja Harrods kierrokset ja Kensington Palacessa, jossa en aiemmin ollutkaan vierailut. Paljon oli katsomista ja paljon olisi ollut ostamistakin, mutta pitihän sitä jättää jotain seuraavaan kertaankin.

Nämä tapetit ovat Sid Cookin mallistosta ja sopivat hyvin niihin tuleviin projekteihin ;-)


Nyt sain hankittua tuon takkasysteemin, kun viime kerralla kaikki oli loppuunmyyty, kun ehdin tähän pöytään. Ostin samaiselta myyjältä nämä kaikki kuvassa olevat kipsityöt. Tykkään kovasti noista kattokoristeista. Kumisaappaat pitää maalata mustiksi.
Tulevaan taloon oven nuppi, kolkutin ja aukeava postiluukku


Nämä kaksi hattua ovat kahdelta eri tekijältä. Tuo valkoinen hattu on hienolta elegantilta rouvalta, joka myi mitä ihastuttavampia nukkeja. Hänelle ei käynyt kuin käteinen raha tai shekit (joita itse en ole käyttänyt ainakaan 30 vuoteen), joten nukke jäi sinne, mutta hattu sentään oli käteisvarojen puitteissa ostettavissa. Kuvasta näkee hyvin kuinka taidokkaasti kaikki on tehty ja oikeassa mittakaavassa.

Keittiön pesuallas on vanhalta sedältä ja hänellä olisi olut myynnissä myös WC:n altaita, jotka olivat koristemaalattu kukkasin. Valitettavasti vaaleapunaiset olivat menneet, joten tämä vain tarttui mukaan. Nyt pitäisi tähän sitten meikäläisen puutyötaidoilla tehdä allaskaappi. Taitaa jäädä tekemättä, tai sitten pyytää jotakuta muuta tekemään (Marialle pieni vinkki!). Punaiset siivousvälineet ovat suloiset.

Lasijoutsen toisen hankkimani kaveriksi, kun matkakaverit sanoivat , että niitä pitää olla kaksi.

Ja lankaa neuleisiin...

Eipä markkinoita ilman kukkaruukkuja ja jotain puutarhatarviketta. Ajattelin laittaa noihin mustiin pari amppelia roikkumaan.

Sävy sävyyn puuvilla-ja silkkikankaita.

Riemukseni huomasin, että lempiartistini (Nicola Mascal) oli myös paikalla, ja niinpä mukaan lähti pari kirjontatyötä.


Nyt sitten huomenna Pariisiin ja kuinkas muuten kuin miniatyyrimatkailulle Paris SIMP on sunnuntaina 19.6. Olen ilmoittanut itseni lauantaina orkidea- workshoppiin (Pascal Garnier), en osaa kuin alkeet ranskankielestä, mutta käsimerkein pärjää pitkälle. Sain tyttäreni ylipuhuttua matkalle mukaan. Kummallista ettei tarvinnut hirveästi houkutella ;-)