lauantai 27. kesäkuuta 2009

Lisää tarvikkeita

Ostin tätä tiiliseinäainetta, kun näin omin silmin miten sitä oli käytetty ja kuinka hienoa pintaa seinästä tulee. Teen tästä aineesta seinät nukkekotiini, jonka tekemisen aloitan syksyllä.
Takalalla olevan kylpyhuoneen maton sain liittymislahjaksi the Miniature Needlework Societysta. Yhdistys julkaisee neulelehteä neljä kertaa vuodessa. Tuon pienen nallekitin ostin myös ja saa nähdä osaanko tehdä sitä. Kaavat ovat todella pienet. Etuallla olevan neulemallin ja siihen kuuluvat langat ostin myös. Kaikki nämä on ostettu KDF:sta.
Vaikka olenkin kukkakittien ostokiellossa ostinpa kuitenkin tämän, josta saa todella tuuhean viherkasvin.
No kerta kiellon päälle eli lisää kukkakittejä.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Tarvikkeita

Lisää ostoksia KDF:sta. Etualalla näkyvä lasinen joutsen on todella peini. Myös nuo pienet mittanauhat oli pakko ostaa.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Viskisetti

Tämäkin kuuluu hankintoihini KDF:sta. Pullo ja lasit ovat oikeata lasia. Hinnat olivat budjetille sopivat.

lauantai 20. kesäkuuta 2009

Peilinkehys

Ostin tämän peilinkehyksen Kensington Doll's House Festivaaleilta. Kehys on kipsiin valettu ja sen voi maalata esimerkiksi kullan värikseksi. Tarkoitus on laittaa tämän takan yläpuolelle.

maanantai 8. kesäkuuta 2009

Syntymäpäivä-swap

Tässä kaikki saamani lahjat. Synttäreistä on jo niin pitkä aika, etten enää valitettavasti muista kenen paketti sisälsi mitäkin, mutta kaikille kiitos oikein paljon ihanista lahjoista.


Lotalta sain nämä taidokkaasti tehdyt kengät.

Marian paketista löytyivät nämä ihanuudet.
Ritvalta sain nämä, tuo vihreä kangas taisi olla kyllä Marian paketissa.
Pirjolta verhot ja samaa sarjaa oleva päiväpeitto.
Valitettavasti minä en nyt muista kenen paketista nämä tulivat, mutta ihania kankaita ja pitsiä.
Tämä tuli joko Satulta tai Katilta..
Tämä tuli joko Satulta tai Katilta.
Tämäkin on nyt vähän epäselvää keneltä tämä tuli. mutta todella ihanat
Nämä ovat myös ihanat, vaikka en muista kenen paketista nämä kuoriutuivat.
Sannin paketista löytyivät nämä.
Riitalta hieno villapaita ja sukat.
Katilta tulivat nämä lahjat.