Näytetään tekstit, joissa on tunniste koriste-esineet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste koriste-esineet. Näytä kaikki tekstit

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Madridista hankittua ja vähän muualtakin

Kävin marraskuussa Madridissa ja tottakait matkan tarkoituksena oli käydä miniatyyrimessuilla. Olin pidennetyn viikonlopun tyttäreni kanssa. Vietin ihan kivuttomasti kaksi päivää messuilla ja tein muutamia hankintoja. Matka olikin onnistunut ja näin muutamia suomalaisia nukkisharrastajiakin.

Nämä minikirjat ovat saksalaista työtä, en nyt kyllä muista tekijän nimeä. Kirjat ovat ihan luettavia ja kuvat sisällä ovat aivan ihastuttavia.

Tämä tapetti ei ole Madridista vaan Tukholman lokakuun messuilta hankittu. En voinut vastustaa , koska onhan siinä ruusuja.

Nämä puolestaan ovat Madridista ja tekijä oli italialainen nainen. Nimi ei kyllä muistu taaskaan mieleen. Olen laittanut käyntikortit jonnekin laatikon pohjalle. No meidän Lotte osaa kyllä tehdä hienompia!

Nämä samaisilta espanjan messuilta, tekijä taisi olla Italiasta. Tuossa kuvassa ei oikein näy kunnolla tuon peilin kehys ja pöydän pinta. Ne nimittäin on tehty ihan pienistä oikeista mosaiikin paloista. Tämä nainen tekee itse mosaiikit ja hän myi ihania lattialaattoja. En voinut ostaa niitä kun eihän minulla ole yhtään taloa pystyssä ja en tiennyt miten paljon olisin niitä tarvinnut, harmittaa.

Kuten kuvasta voikin päätellä ovat nämä ihan itseltään Angie Scarrilta. Olin ihan myyty kun vihdoin pääsin edes lähellekään hänen pöytäänsä. Raaskin ostaa vain nämä.....

Nämä taulut tilasin ruotsalaisesta nettikaupasta: Minimi's smått och sånt. Jos pitää Shabby Chic tyylistä, niin heiltä sitä löytyy. He myyvät valmiita nukkekodin tavaroita sekä itsetekemiään tuotteita. Valitettavasti en osaa linkittää osoitetta.


Tämä kaunokainen on kallein ikinä ostamani yksittäinen tavara miniatyyrikoossa. Se on valmistettu Kanadassa..... Olisi siinä pöydässä muutakin ihanaa ollut, mutta mukaan lähti vain tämä yksi, siis Madridin messuilta.

Nämä ovat taas yllämainitusta ruotsalaisesta nettikaupasta.


Ja viimeiseksi mutta ei todellakaan huonoimmaksi jääneenä suomalaista miniatyyritaidetta, R&W design. En tiennytkään heidän olemassaolostaan kunnes törmäsin Nukke ja Nallemarkkinoilla viime talvena...

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Jälleen ostosten esittelyä

Kävin jo viime keväänä (2010) Tukholmassa messuilla ja sieltä tarttui mukaani tämä koristelautanen. Tuo allaoleva kangas kuului myös hankintoihini.

Ja samoilta messuilta kukkaruukkuja ja viherkasveja, kuinkas muutenkaan.

Olen jotenkin fiksoitunut näihin kukkiin ja en voinut vastustaa kiusausta ostaa tämä ihana kukka-asetelma.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Pitkästä aikaa!

Sain tämän kukkakimpun tilatessani noita allaolevia kannuja Sylvialta.

Nämä kannut tilasin jo viime talvena ja yksi niistä oli hieman litistynyt kuljetuksessa, joten Sylvia lähetti minulle uuden. Kylkiäisenä tuli tuo kiva vaaleanpunainen rasia.


Lisää hankintoja. Näin nämä viinipullot jonkun blogissa ja heti oitis tilasin niitä itsekin. Ne ovat tosi taidokkaasti tehtyjä, ihan kuin oikeat pullot.

torstai 25. kesäkuuta 2009

Tarvikkeita

Lisää ostoksia KDF:sta. Etualalla näkyvä lasinen joutsen on todella peini. Myös nuo pienet mittanauhat oli pakko ostaa.

maanantai 22. kesäkuuta 2009

Viskisetti

Tämäkin kuuluu hankintoihini KDF:sta. Pullo ja lasit ovat oikeata lasia. Hinnat olivat budjetille sopivat.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kori


Tein tämän leipäkorin Forssan kerhossa ja se taitaa olla ainut tekele, jonka sain kerhoaikana kahdessa tunnissa valmiiksi. Näitä on mukava tehdä ja valmistuvat suhtkoht nopeasti.

lauantai 10. tammikuuta 2009

Olkipukki


Jouluisten tavaroiden esittely jatkuu vieläkin. Miniklubissa ahkeroimme olkipukkeja sisalnarusta.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Punottu kori


Taannoin miniklubissa aiheena oli koripunontaa. Sain kerrankin tekeleeni valmiiksi. Aika hyvä ensikertalaiselle, vaikka itse sanonkin. :)

keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Joulujuttuja



En ole viime aikoina ehtinyt tekemään juuri mitään, mutta innostuin joulusta ja tein nämä tulevaan nukkekotiini. Tyynynpäällinen, joulukuusenalusmatto ja kynnysmatto kuuluvat samaan sarjaan.

sunnuntai 28. joulukuuta 2008

Tyynyjä


Olin marraskuussa emona nuket-ryhmän jouluaiheisessa swapissa. Itse tein nämä jouluaiheiset tyynyt.

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Koriste-esineitä


Tein tilauksen Nukkekoti ja lelu-nettikaupasta. Nämä esineet tulevat todennäköisesti takanreunukselle ruokailuhuoneeseen. Toimitus oli varsin nopea ja suosittelen kauppaa muillekin!