lauantai 9. toukokuuta 2009

Ruukkuja


Pitkän metsästyksen tuloksena minäkin nyt sain vihdoin näitä paljon mainostettuja sytyketikkuja Biltemasta. Nyt niitä ainakin on Vantaan Biltemassa, jos joku haluaa mennä ostoksille.


Nämä istutuslaatikotkin ovat miniklubissa tehtyjä. On hauskaa olla kerhossa, jossa mukana on taitavia ihmisiä neuvomassa näiden miniasioiden tekoa.

keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Kori


Tein tämän leipäkorin Forssan kerhossa ja se taitaa olla ainut tekele, jonka sain kerhoaikana kahdessa tunnissa valmiiksi. Näitä on mukava tehdä ja valmistuvat suhtkoht nopeasti.

lauantai 2. toukokuuta 2009

Kristallikruunu


Teimme miniklubissa kristallikruunuja Larissan opastuksella. Ei muuten ollut ollenkaan helppoa. En saanut kruunuani lauantain aikana kerhossa ollessani valmiiksi. Minulta meni kolme iltaa kiinnitäessäni noita tikarihelmiä paikoilleen. Milestäni aherrus oli kuitenkin sen väärti, sillä kruunu on todella upea. Pitäisköhän tehdä toinenkin...

Kiitos Lotta tunnustuksesta, mutta tämä taitaa olla jo niin monella etten sitä eteenpäin laita. Minä päivitän tätä niin harvoin, että tunnustukset ehditään jakaa moneen kertaan ennen kuin ehdin mukaan.


lauantai 7. helmikuuta 2009

Liila neulesetti tytölle

Tämäkin on syksyn työnsatoa.

maanantai 2. helmikuuta 2009

Kouluasu II

Sain tämän tunnustuksen Lotelta. Tämä oli ensimmäinen tunnustus blogilleni, kiitos oikein paljon ;-).
Tämän on saanut jo niin moni etten laita tätä eteenpäin, mutta kaikki mineilijät ovat tämän ansainneet.

Toinen kouluasu, josta villatakki on myyty pois. Kuten edellisestä kouluasusta, tästäkin uupuu vielä kravatti ja kauluspaita.

perjantai 30. tammikuuta 2009

Kouluasu


Tämä neulesetti on osa kouluasua, josta puuttuvat vielä työn alla olevat kravatti sekä paita. Villatakin ehdin jo myydä, pitänee siis neuloa uusi.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Vauvan vaaleanpunainen setti


Tämä setti on jo vaihtanut omistajaa ja sen sai joku pikku vauva toisesta nukkekodista. Tein tämänkin jo syksyllä.